Ei koiria lesboille!

Kohtuullisen pitkän kirjoitustauon jälkeen pragmaatikko tarttuu jälleen sulkakynään. Onkohan ollut niin, että tarpeeksi vakavasti otettava aihetta ei ole ollut tarjolla, vai pitäisikö sitten vain vedota näennäiseen ajanpuutteeseen.

Joka tapauksessa tällä välin pragmaatikon ärsytyskynnys on taas ylitetty monella tavoin, erityisesti niiden toimesta, jotka ruuhkamaksuineen haluavat leikkiä kommunistia ilmastonmuutoksen varjolla.

Mutta paneudutaan nyt hieman tärkeimpiin aihioihin, eli siihen perustavanlaatuiseen kysymykseen, tuleeko kennelin pitäjän myydä lesbolle koira vasten tahtoaan? Ilta- Sanomat uutisoi seuraavasti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkomaat/uutinen.asp?id=1487692

”Ruotsalainen kennelinpitäjä tuomittiin 20 000 kruunun eli noin 2200 euron sakkoihin, koska hän oli kieltäytynyt myymästä koiranpentua naiselle sillä perusteella, että tämä on homoseksuaali.

Tapaus nousi tiistaina uutiseksi Yhdysvalloissa, jossa ainakin CNN kertoo siitä nettisivuillaan.

Tukholmassa asuva 51-vuotias kennelinpitäjä kertoi naiselle pitävänsä homoseksuaaleja epäluotettavina, CNN kertoo uutistoimistolähteisiin viitaten.

Kennelinpitäjä - joka hänkin on nainen - selitti lukeneensa jostakin, että "transvestiitit pahoinpitelevät eläimiä seksuaalisesti".

Kommenteista äimistynyt nainen vakuutti, että hän antaisi kumppaninsa kanssa rakastavan kodin koiranpennulle, mutta koirankasvattaja pitäytyi itsepintaisesti kannassaan.”

Ainakin valtionviranomainen on päätynyt kannonotossaan siihen, että olisi tullut myydä ja mätkäissyt rangaistukseksi 20000 SEK sakkoa. Mielestäni tapauksessa ei ole niinkään olennaista tai tärkeää, onko myynnin kohteena koira ja ostajana lesbo. Enneminkin kysymys on siitä, onko yksilöllä x velvollisuus myydä ostajalle y objekti z riippumatta siitä mitä x, y tai z ovat.

Kuten kyseisessäkin Ilta-Sanomine tapauksessa, kyseessä on, tai ainakin tulisi olla, vapaassa markkinataloudessa tapahtuva transaktio, jossa x ja y neuvottelevat kohteesta z ja vaihdannan materialisoitumiseksi tarvitaan molemminpuolinen suostumus useimmiten sovitun määrän rahaa ja z:n vaihtaessa omistajaa. Kansantalouden termein myyjälle rahasta saatava rajahyöty on suurempi kuin z:n luovutuksesta koituva rajakustannus, ja ostajalle tilanne on päinvastoin. Ei siis luonnollisestikaan riitä, että vain toinen osapuoli on valmis kauppaan.

Lähtökohtaisesti tilanne on siis varsin yksinkertainen. Kaupat syntyvät jos ovat syntyäkseen, koska molemminpuolinen suostumus on niiden edellytyksenä. Tilanne monimutkaistuu ja vääristyy kun tilanteeseen liittyy pakonomaisesti kolmas osapuoli, jolla ei tulisi olla välitöntä intressiä asiassa. Tällainen taho voi olla vaikkapa täytäntöönpanovaltaa käyttävä vironomainen, joka eksogeenisesti asettaa ehtoja kahdenväliselle sopimiselle. Oheisessa esimerkkitapauksessa siis ehdot olivat koiran myynti sanktion uhalla.

Eräs olennainen kysymys on, miksi kaupat eivät alun perin syntyneet. Yksinkertaisimmillaan voidaan sanoa, että myyjän rajahyöty ei ylittänyt rajakustannusta. Rajahyöty on tässä tapauksessa tietty määrä kruunuja, mutta mielenkiintoiseksi asian tekee rajakustannus, johon sisältyvät tapauksen perusteella koiran lisäksi myös myyjän tunteet siitä, että hänen mukaansa "lesbot ovat epäluotettavia" ja "transvestiitit pahoinpitelevät eläimiä seksuaalisesti". Myyjä olisi siis koiran luovutuksen lisäksi joutunut kantamaan mahdollisesti huonoa omaa tuntoa, jota tarjottu rahamäärä ei olisi korvannut.

Koska kolmas osapuoli, eli valtion viranomainen, on asettanut vaatimuksia myyjälle, sisältyy hänen puuttumisensa myös implisiittisen rajakustannuksen rajaus. Toisin sanoen yksilö ei voi itse määrittää oma rajakustannustaan, vaan se halutaan määrittää eksogeenisesti viranomaistaholta. Tähän taas sisältyy ajatus, että yksilö ei voi itse päättää kokonaan rajakustannuksestaan ja sisällyttää siihen vaikkapa objektiivisesti ajatellen täysin irrelevantteja seikkoja, kuten esimerkiksi kieltäytyessään myymästä jotain objektia tietylle asiakasryhmälle. Kuitenkin yksilölle tällainen seikka saattaa olla jostain syystä olla relevantti sisällytettäväksi rajakustannukseen, ja vaikka ei olisikaan, se on jokaisen yksilön päätettävissä. Mielestäni kyseessä on vakava yksilönvapauden loukkaus.

Toisaalta voi myös syntyä tilanne, että myyjä tarkoituksellisesti sisällyttää omiin ehtoihinsa vaatimuksia, jotka hän itsekin tietää varsin irrelevanteiksi. Esimerkiksi kyseinen myyjä voisi kieltäytyä myymästä tuotetta kaikille, joilla on päällään punainen paita (toki saattaa olla mahdollista, että tämä on jollekin myös relevantti asia). Miksi tällaiseen pitäisi puuttua vapailla markkinoilla? Mitä se tarkoittaa ostajan kannalta?

Ostajan kannalta tilanne tarkoittaa sitä, että hän kääntyy todennäköisesti myyjän kilpailijan suuntaan, mikäli halutut kaupat jäävät tekemättä. He puolestaan mahdollisesti pääsevät sopuun vaihdannasta myyjän hyväksyessä punapaitaisen lesbo-ostajan tietyllä hinnalla. Se joka kieltäytyi alkuperäisestä kaupasta maksaa siis välillisesti hinnan irrelevanteista vaatimuksista syntymättömien kauppojen takia.

Ostajan kannalta ratkaisu ongelmaan ovat siis vapaat markkinat. Myyjiä todennäköisesti riittää, mikäli kyseessä on useamman myyjän kannalta irrelevantti seikka. Voi myös syntyä uusia myyjätahoja, mikäli he havaitsevat tukahdettua kysyntää markkinoilla. Toisaalta jos myyjiä ei riitä, niin kyse ei ole välttämättä enää objektiivisesti arvioidenkaan irrelevantista seikasta. Kun kaupat jäävät syntymättä punaisen paidan tai lesbouden takia, tulee muistaa, että se on myyjän henkilökohtainen valinta, josta saatavasta hyödystä hän haluaa maksaa hinnan tavalla tai toisella. Se mitä yksilö kokee omaksi hyödykseen tai mistä hän haluaa maksaa, ei ole yhteiskunnan asia.

Sitä kutsutaan markkinataloudeksi ja yksilönvapaudeksi.